perjantai 2. maaliskuuta 2012

Koiramaisia juttuja

Piitkä aika edellisestä postauksesta, mikä selkeästi todistaa etten ole tietokoneihminen. ATK-kurssi vei siinä voiton, että kurssipäivän jälkeen olin liian sippi alkamaan mitään hommia tietokoneella. Kurssipaikassa oli vielä niin huono ilma, että oli ihan tööt-olo ja pääkipeä joka ilta. Nyt on kurssi kuitenkin ohi ja sieltä sain sen @-kortin suoritettua. Eli nyt on virallinen todistus etten ole ihan käsi tietokoneen kanssa.

Tämän viikkoa olen sitten lomaillut ja nauttinut koira-herrojen seurasta.

Jediläinen piiloutuu
Yllä oleva kuva on Jedin ekalta koto viikolta, elikkä melkein jo kuukausi sitten otettu. Siitä on herra kasvanut melkoisesti. Koska Jedi sattui saapumaan meille hyvällä ajoituksella talven kovimpien pakkasten aikaan neuloin hänelle kurssilla ja kotona nutun.


Nuttu on nyt jo käymässä pieneksi. Lähinnä jäämässä selästä lyhyeksi. Hyvin sopi ja pukeminen oli helppoa kun selässä on nappirivi. Tähän olen käyttänyt jämälankoja. Violetti on kaksinkertaista Drops Alpacaa ja musta Regian sukkalankaa, myös kaksin kertaisena. Tätä käytettiin kovilla pakkasilla eikä näyttänyt Jedia palelevan. Puku pysyi hyvin päällä joustinneuleen ansiosta, mitä nyt muklatessa (sylissä ollessa) takajalat saattoivat tulla pois lahkeesta. Omin tassuin mentäessä lahkeet pysyivät hyvin paikallaan.


Lauhemmilla keleillä olen käyttänyt loimea, jonka tein Eskimosta ja lapasista tähteeksi jääneestä Easystä. Malli on Garnstudion sivuilta, jota olen kyllä hieman muokannut, kun en osaa ohjeessa pysyä :D Koko on XS ja oikein sopiva harjiksen pennulle.


Seuraava puku onkin sitten hieman pitkä selästä, mutta kasvunvaraa on, joten ei ainakaan jää ihan heti pieneksi. Lankana jälleen Eskimo. Aivan kauluksessa loput jämät Easystä.

Lopuksi pari kuvaa Milosta, jotta emme ihan unohda häntä :D Ja haluan kerrankin näyttää miten Milon turkki on siisti hetki pesun ja föönauksen jälkeen. Kauaa tämä hetki ei kuitenkaan kestä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti