Tietokonekurssi

Kyllä työttömänä tulee kokeiltua kaikenlaista, välillä luulen jo pienoisen epätoivon pilkistävän valinnoissa. Viimeeksi työkkärissä käydessäni ilmoittauduin Atk painotteiselle työnhaun valmennus kurssille. Eli käytännössä opetellaan käyttämään Microsoft Officea. Eipä sillä ole tullut kuin semmoiset kymmenen vuotta leikitty. Toki tässä on juuri nyt tullut uusi Office 2010, jota en ole ennen käyttänyt, niin pääsempähän sen kanssa sinuiksi. Ainakin eka päivänä tuli ihan hyödyllistä kertausta ja pari uutta havaintoa. Tätä kurssia sitten jatkuu aina helmikuun lopulle arkisin yhdeksästä kolmeen. Kurssilla voi ja olisi tarkoitus suorittaa @-kortti, joitain mahdollisuuksia olisi myös A-korttiin.

Kurssin merkeissä tuli ostettua pitkästä aikaa bussikortti, kun kurssi on Seppälässä ja näillä pakkasilla sinne ei ole kiva pyöräillä tai huristaa autolla. Jyväskylässä on nyt viikonlopun yli ollut pakkasta öisin reippaasti yli -20 astetta ja päivälläkin yli -15. Samaa rataa pitäisi jatkua seuraava viikkokin. Hyvä puoli on, että eipä ainakaan tule lunta! Ja aurinko paistaa!

Mukavasti nämä pakkaset tulee juuri kun nakun on määrä kotiutua meille ensi lauantaina. Olenkin sitten värkkäillyt neulehaalaria, jotta ei kaveri jäädy ihan ensimmäisenä.

Pakkasista huolimatta viikonlopulla yllättävän moni harjisporukasta uskaltautui uhmaamaan pakkasukkoa molempina päivinä!

Kuvissa Milo touhuaa harjiskavereiden kanssa.

Milo ja Sirkka

Milo ja Reiska

Milo ja Maisa

Uutta projektia

Toissa iltana pistin puikoille uuden projektin. Teen siskolle Garnstudion alpakasta pipon. Väriksi sisko halusi mustan, jota on aina niin mukava neuloa pienillä puikoilla. Kerran jo jouduin purkamaan resoria, kun epähuomiossa olin neulonut silmukat väärässä järjestyksessä. Onneksi perus 2o2n resori syntyy nopeasti. Omasta kokemuksesta teen pipoon kaksinkertaisen resorin, jotta korvat pysyvät lämpimänä. Itsellä on käytössä myös Garnstudion alpakasta tehty pipo ja siitä tuntuu välillä tuuli menevän läpi korviin. Muuten pipo on kyllä mainio, kevyt ja lämmin, eikä kutita herkintäkään otsaa.
Oman pipon tein alkujaan syyspopoksi, joka mahtui mukavasti pyöräilykypärän alle, mutta tänä talvena se on käynyt hyvin myös pikkupakkasilla käytettäväksi. Laitan pipoista kuvaa, kunhan saan avokin kuvaamaan. Oma pikku digikamerani on niin vanha, että sillä ei saa kuin hyvin pikselisiä kuvia enkä osaa oikein käyttää avokin järkkäriä. Jotenkin onnistun aina tärskäyttämään kuvat, että niistä tulee kauhean epätarkkoja.

Pipon rinnalla teen tulokkaalle jämälangoista pientä pusakkaa. Ja yhden loimen olen jo saanut valmiiksi, se vain pitäisi pingottaa ennen kuvausta. Enää ei olekaan kauaa kun pentu tulee.

Piaf ja näyttely treenit

Haa, olen ihan täpinöissäni! Äitini sai työpaikaltaan tarjousliput kahdelle teatteriin ja koska äiti ei itse ole teatterin ystävä än antoi liput minulle. Sisko kovasti harmitteli ettei työharjoittelultaan päässyt kaveriksi, joten sijaiskärsijäksi joutui sitten avokki. Ja sitten eilen kävimme avokin kanssa kaupunginteatterilla katsomassa Piaf-musikaalin. Nimestä jo saattaa arvata, että näytelmän aiheena oli kuuluisa ranskalainen laulajatar. Tämän elämän vaiheista en ole kyllä kovin perillä, mutta silti esitys oli silti tunnelmallinen ja koskettava. Nimi roolin Raisa Vattulainen sopi rooliin loistavasti ja tulkitsi minun mielestäni laulut hyvällä dramatiikalla. Avokki tosin valitti ettei Vattulaisen äänessä ollut edes vibraa. Tätä minä en kuitenkaan huomannut, mutta täytyykin tunnustaa, että avokki se meistä enemmän musiikkiasioista ymmärtää. Minusta ja lähellä istuneista oli kuitenkin hämmästyttävää miten Vattulainen pystyi ensin laulamaan kovaa ja kirkkaasti, hetken päästä itkemään ja huutamaan ääni käheänä ja sitten taas laulamaan.

Muutenkin Piafin roolisuoritukset olivat hyviä, joukossa oli jopa muutama helmi. Varsinkin nuoret pääsivät näyttämään taitojaan. Nyt harmittelen etten älynnyt ostaa käsiohjelmaa, josta tarkat roolitukset olisivat selvinneet. Toki vakio näyttelijät tunnistaa, mutta Piafissa oli mukana myös muutama vieraileva näyttelijä.
Näin itsekin teatteria harrastaneena ja kaupunginteatterilla harjoittelussa olleena on aina mukava käydä nuuhkimassa näyttämösalien tuoksua ja aistimassa teatterin taikaa. Avokkia saan seuraavan kerran yrittää mukaan vuoden kuluttua, mutta itse täytyy keväällä mennä katsoman Veljeni leijonamielen tulkinta.

Tänään illasta olivat sitten vuorossa Jyväskylän harjisporukan järjestämät näyttely-treenit. Milonkin kanssa päätimme mennä sinne säheltämään, että jos ensi kesänä turkin kasvettua takaisin mentäisiin kehiin. Uuden pennun kanssa onkin sitten näyttely touhut tarkoitus aloittaa heti ja näihinkin harjoituksiin. Käpelöinnit Milo kestää hyvin ja antaa vieraidenkin tutkia melkoisen hyvin, sensijaan malttaminen on kovasti heikkoa ja Milo tahtoisi hirmuisesti tutustua kaikkiin muihin paikallaolijoihin. Samaten seisottamista ja vierellä kulkemista täytyy harjoitella myös kotosalla, nyt ainakin vieressä mentäessä vedettiin varsinkin alussa kuin pieni varaani. Onneksi loppua kohden väsähtäminen tasoitti menoa. Silti epäilen että tuleeko vasempaan käteen rakko hihnan pitelystä! Nyt ainakin kihelmöi siihen malliin että moinen saattaa yön aikana noustakin. Harjoitukset ovat nyt joka toinen sunnuntai klo17-18. Pitää katsoa malttaako ensi kerralla mennä, kun pikku herran olisi määrä muuttaa sinä viikonloppuna meille.

Tunisialaisittain virkatut lapaset

Syksyn hittejä käsityöpuolella ovat erilaisista verkkomaisista langoista neulottujen huivien lisäksi olleet tunisialaisella vikkuukoukulla työstetyt lapaset. Tunisialainen koukku on kuten tavallinenkin virkkuukoukku, mutta siinä on kaksi päätä. Erikseen on vielä koukkuamiskoukku tai marokkolainen koukku, jossa on yksi koukku ja pidempi varsi, kuten pitkissä neulepuikoissa.
Innokkaana uuden testaajana oli pakko testata kumpaakin hittiä. Verkkolangasta neulominen oli ihan viihdyttävää, mutta yhden huivin jälkeen oli helppo todeta, ettei se ollut minun juttuni. Aivan liian pitkäveteistä toimintaa. Eivätkä röyhelöhuivit onnistuneet hurmaamaan minua. Värit kyllä ovat hienot, mutta jotenkin lopputulos on hieman liian tätimäinen. Onneksi sen testihuivin sai annettua jouluna lahjaksi. Varastossa on kuitenkin pari kerää Tonia-nimistä lankaa, koska haluan kokeilla, mihin kaikkeen muuhun röyhelöä voi käyttää somisteena.

Lapaset olivatkin sitten paljon mukavammat. Koukku löytyi Poppelista ja ohjeet Poppelin blogista. Koukun mukana tuli kuvalliset ohjeet virkkaamiseen, joten tekniikan oppiminen onnistuu kokeneemmattomaltakin helposti. Tekniikka on siitä mukava, että virkata voi vaikka selällään ja työhön voi yhdistellä erilaisia lankoja rajattomasti. Itse käytin paksumpana lankana vaalean vihreää Eskimoa ja leijonankeltaista Easyä ja ohuempana lankana paksua puuvillalankaa, jonka nimeä en enää muista, mutta Titityystä se oli.

Kärkikavennuksiin kannattaa kiinnittää tosissaan huomiota, keltaisemmissa lapasissa kavennukset on aloitettu hieman vääristä kohdista, joten käytössä lapasen kärki hieman kiertää kämmenen puolelle. Eli kavennukset olisi kannattanut aloittaa pari silmukkaa enemmän kämmenselän puolelta. Tällaisinaankin käyvät kyllä hyvin, ovat minulla käytössä lähinnä koiran kanssa ulkoillessa.
Samaten kavennuksien väleissä kannattaa olla tarkkana ja kiristää lankaa kunnolla, ettei kavennuksien väleihin jää rakoja.

Eilen illalla tuli taas huomattua kuinka draamantajuisia harjikset osaavat olla. Leikittiin Milon kanssa noutoleikkiä kun yhtäkkiä koira päästää kauhean kimakan ja hätääntyneen vinkaisun. Moni olisi varmaan jo ollut sydän kurkussa, että mitä kamalaa satui, mutta jo näiden muutaman vuoden kokemuksella osasin olla vähän skeptisempi. Ja kun sitten menin rauhassa katsomaan tilannetta, niin syyksi tuohon kirkaisuun oli Milon otsatukkaan tarttunut maalarinteipinpala! En eden käsitä mistä ja miten Milo oli siihen onnistunut itsensä sotkemaan, koska en onnistunut löytämään mitään mistä teippi olisi voinut irrota ja rullat säilytän omassa laatikossaan silloin kun en niitä käytä. Mutta eipähän tule aika pitkäksi kun elää harjiksen kanssa.
Lopuksi vielä kuva tästä pikku hurmurista. Kuka voi vastustaa tätä naamataulua?

Koirapehmoja

Pitkästä aikaa vähän postausta. Aiemmin kerroin, että touhusin koirankasvattajalleni pehmoleluja pentupaketteihin. Nyt ovat pehmot valmiit ja matkalla kasvattajalle. Onneksi meillä on Jyväskylässä hyvä henki harjis-ihmisten kesken ja sitä kautta pehmot sai matkaan niin ettei tarvinnut postittaa.

Vieressä kuva pehmoista. Yksi jokaiselle neljästä pennusta. Joten luultavasti törmään johonkin näistä uudestaan muutaman viikon kuluttua kun käyn hakemassa pennun kotiin. Eilen olin kasvattajaan (Berit Nikkanen Chattanooga's) yhteyksissä ja pennut ovat kuulemma kasvaneet ja lihoneet kovasti ja leikkivät jo villisti. En malta odottaa että saan pennun kotiin! Vaikka saas nähdä miten Milo (Chattanooga's Luna Creciente) sanoo kun kotiin tulee pieni riiviö häntä kiusaamaan. Tähän asti Milo on kuitenkin ollut ainoana koirana ja aika lellittynä sellaisena. Ainakin tähän asti Milolla on ollut intoa ja halua leikkiä harjis-miiteissä pentujen kanssa, mutta asiahan on tietysti aivan eri kun se pahuksen kakara onkin siinä vieressä 24/7.

Pehmoissa on täytteenä vanua Eurokankaasta. Päälliset on tehty niistä kangastilkuista, joita kotoa sattui löytymään. Eli hiukan farkkua, vihreää bambu-kuvioista puuvillaa (paksua), tummansinistä polyesteriä ja hieman mustaa housupuuvillaa. Kuonot, silmät ja suu on kirjottu jämälangalla. Muistaakseni Janne-langalla.

Mitään kaavaa minulla ei pehmoihin ole, vaan silmämääräisesti piirsin ääriviivat liidulla ja leikkasin noin 1cm saumanvaroilla. Ensin ompelin hännät ja korvat, lovitin ja ohensin saumanvarat ennen kääntämistä ja sitten täytin vanulla. Korvia ja häntiä ei kannata täyttää ihan täyteen, koska ne pitää saada ommeltua hyvin kiinni vartaloon. Täytön jälkeen kiinnitin korvat ja hännän paikoilleen ja ompelin kierroksen vartalon ympäri niin että häntä ja korvat jäivät "pussiin" vartalon sisään. Kääntöaukon jätin taakse hännän alapuolelle. Ennen kääntöä lovitin ja ohensin jälleen saumanvarat, käännön jälkeen täytin pehmot ja ompelin täyttöaukon umpee. Viimeiseksi kirjoin kirsun, suun ja silmät.

Tein myös hieman herkkua. Avokki rakastaa makeita leipomuksia ja päätin kotona ollessa yllättää hänet pätkismutakakulla. Pohjan ohjeena käytin Fazerin mutakakku-ohjetta, jota tosin hieman muokkasin. Leivontasuklaan sijasta käytin Taloussuklaata, jota laitoin pari riviä vajaan 200g, koska sulatin mukaan myös pussillisen Pätkiksiä. Voitakaan en laittanut ihan koko 200g, vaan noin 175g. Sokeriakin jätin hieman pois, koska Pätkiksistä tuli paljon lisää makeutta. Lisäksi lisäsin pari reilua t-lusikallista kaakaojauhetta. Uunissa kakkua pidin 15min ja sisus on ihanan mutainen!

Vironvillaa ja poronkäristystä

Huomaan, että nyt työttömänä ja vailla varsinaista kunnon tekemistä tulee nukuttua ihan älyttömästi. Tai siis paljon tavallista enemmän. Ennen olen tottunut menemään nukkumaan arkisin 10-12 välillä ja heräilemään aikavälillä 6-7.30. Ja heräilyt on olleet sellaisia että olen ponkaissut ylös kuin tikka. Nyt sitten jään vielä helposti "vähäksi" aikaa makoilemaan kun avokki lähtee vähän ennen kahdeksaa töihin ja kohta huomaan, että hups kello on jo kymmenen!  Nyt puheltiin että ensi viikosta alkaen yritän taas alkaa pomppia ylös yhtäaikaa avokin kanssa ettei tule alettua ihan laiskiaiseksi :) Katsotaan sitten mitä keksin sille parille ylimääräiselle tunnille tekemistä...

Tänään sentään sain itseni roudattua keskustaan, kun kerran oli hieman asioita sieläpäin. Kävin Eurokankaasta hakemassa täytevanua. Olen tekemässä muutamaa lelukoiraa tutulle kasvattajalle pentupaketteihin ja tietysti täyte loppui kesken. Sieltä kasvattajalta tulee meillekin uusi pentu helmikuun alussa <3 Tällä kertaa meille tulee naku harjispoika, viralliselta nimeltään Chattanooga's On Sulla Pokkaa. Toistaiseksi on vielä kutsumanimi mietinnässä. Työnimenä kasvattajalla on Possu <3

(kuva ei ole minun vaan kasvattajan ottama, copyrightit siis hänellä)

Mutta takaisin siis asiaan. Samalla reissulla kävin sitten pyörähtämässä täkäläisessä Poppeli-lankakaupassa ja sieltä mukaan eksyi vyyhti vihreäkirjavaa vironvillaa, jota olenkin odotellut jo pitempään. Eipä minulla kyllä ole pienintäkään aavistusta että mitä tuosta vyyhdistä tulee, mutta aika näyttää. Kauniit ovat värit ja lanka tuntuu ihanan "rasvaiselta". Vähän siinä on kuitenkin karheutta, että en tiedä saanko siitä itselleni tehtyä mitään.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, tänään teimme avokin kanssa hänen toivomuksestaan ruuaksi poronkäristystä ja muusia. Muusin teimme kyllä pussista, se täytyy tunnustaa, mutta on se vaan niin paljon nopeampaa ja siistimpää kuin perinteinen pottumuusi. Ja onnistuminenkin on varma! 

Käristystä en tehnyt ihan perinteisenä, vaan veden sijasta haudutin lihat ruokakermassa. Mausteeksi laitettiin pieni sipuli, valkosipulijouhetta, pippurisekoitusta, suolaa, hiukan chiliä ja meiramia. Tulos oli nams! Siihen vielä kaveriksi puolukkaa ja tuoresalaatti <3

Meillä pitää laittaa ruokiin aina reilusti mausteita, kun avokki ei muka maista kevyesti maustettua ruokaa. Yritän kyllä välillä jättää mausteita vähemmälle, jotta ruuan omat aromit pääsisivät esille, mutta silloin avokki valittaa ettei ruoka maistu miltään.

1. postaus

Katsotaanpas mitä tästä oikein tulee. Joskus kun blogit pompsahtivat pinnalle olin sitä mieltä että tuohon hommaan en kyllä lähde. No, niin se mieli muuttuu ja kaikkea on kokeiltava kerran :) 

Tästä se siis alkaa, aikani bloggerina. Tässä blogissa olisi tarkoitus hullutella ja touhuta kaikkea mukavaa. Välillä varmaan tulee postauksia tekemistäni käsitöistä ja askarteluista, välillä keittiö touhuista, larppaamisesta, peleistä, taiteesta ja kiinanharjakoirista. Kaikesta mitä touhuilen itsekseni ja ystävieni kanssa. Tämä kai tekee blogista jonkun sortin lifestyle-blogin enemmän kuin esimerkiksi neule-blogin. Mutta katsotaan mitä tässä touhutessa saadaan aikaiseksi :D

Tervetuloa touhuamaan mukaan!