keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Taantumus

Johtuu tabletista. Sillä on kätevä selailla nettiä ja Ravelryä, mutta bloggailu on tuskastuttavaa. Jostain mystisestä syystä blogger ei oikein pelaa yhteen android laitteen kanssa ja hallinnasta ei pääse edes selailemaan toisten blogeja kuin vain tuoreinta julkaisijaa kaikista seuraamistani blogeista. Ärsyttävää!

No neulomuksille on jäänyt aikaa :P

Syntynyt on joululahjoja ja WestKnitsin mysteerihuivi.

 Mitä: Color craving
Puikot: 4,5mm
Lanka: Oranssi Väinämöinen, värissä tomaatti 63g, keltainen Vivacious värissä sunshine 86g, vihreä parivaihdossa saatu mysteeri merino 91g
Malli: Color Craving WestKnitsiltä



Eka WestKnitsin neuleeni.. en vieläkään osaa sanoa, että pidänkö vai en. Hauska tuota oli kuitenkin neuloa :D

torstai 26. syyskuuta 2013

Ohi meni

Syyskuu ainakin ja toivottavasti kohta myös tämä inha flunssa, jonka kanssa olen kamppailut melkolailla koko kuun. Ja tekemiset ovat jääneet vähäisiksi muutamaa pipoa lukuunottamatta. Ja paria pätkää Westknitsin mysteeri huivia. Lankaleikki-kirjasta puikoilla oleva taskutakkikin on ollut sivussa, kun vaikuttaa että joudun palaamaan melkolailla alkuun sen kanssa. Päätös saa kuitenkin odottaa että olen täysin kunnossa, ettei tule tehtyä turhaa työtä :)




Ylin pipo on Manos del Uruguayn silk blendiä, kaksi alempaa paksua pirkkaa. Kaikki neulottu pois stashistä. Puikko on kaikissa ollut 4.00mm ja langankulutus manoksessa noin 41g ja pirkoissa noin 62g. Tarkat tiedot löytyy tietty Ravelrystä.

maanantai 19. elokuuta 2013

Miranda

Tämä tuotos on valmistunut jo talvella kun aloittelin jälleen testineulontoja Ravelryssä. Tämän vuoden ensimmäiseksi testiksi osui pintaneuleinen Miranda-takki. Jänskä kuvio houkutteli heti neulomaan ja onneksi (tai ei) isoihin kokoihin kaivataan aina neulojia.

Nopea oli takki neuloa, isoilla puikoilla ja paksuhkolla langalla ja takki valmistuikin jo ennen hiihtolomaviikkoa. Ohje ei ollut ongelmaton (siksihän ne testineulotaan :P) mutta huolimatta teksti-osuuden ongelmista mallikaavion avulla neulonta onnistui. Annoinkin ohjeen tekijälle palautteena ehdotuksia, joilla kaavion mukaan neulominen onnistuisi vielä helpommin, sillä itse tykkään enempi mennä kaavion kuin tekstiseinämän mukaan. Näin jos neulon siis ohjeesta.

Pienoisen extra jännitteen työhön toi myös se, että modasin ohjetta ja modauksineen langan arvioitu menekki lähenteli stashissäni lököilleitä 14 kerää. Ja lisäksi stashin  langat olivat 3sta eri erästä!!! Onneksi yhtä erää  oli vain 1kerä ja kahta muuta siten, että sain neulottua takakappaleen ja ensimmäisen hihan ja suurimman osaa toisesta hihasta samasta erästä ja etukappaleet ja sen toisen hihan loppu-osan toisesta. Ainakaan vielä en ole häiriintynyt tästä kahdesta erästä neulotusta hihasta. Taskut tulivat sitten siitä yhdestä ylimääräisestä kerästä.

Tykästyin lankaan kovin ja yhdessä vaiheessa iskeneen paniikin takia nettikaupan alelaarista löytyneet, sittemmin turhaan tilatuiksi osoittautuneet extrakerät eivät harmita. Avokille voisi kilkutella jotain.. tai sitten itselle :P

Mitä: Miranda
Puikot: 5,5mm
Lanka: Austermann Bambou Soft (lopetettu) 14kerää
Malli: Miranda by Jones and Vardermeer




Ilman muokkauksia tämäkään tuotos ei valmistunut, neuloin helman kaksois-helmineuleen pidempänä, kuin ohjeessa, koska muuten takki olisi jämähtänyt heti leveimpään kohtaan, not nice! Nyt se menee hieman alle, joten on enempi minun mieleiseni, lisäksi lisäsin taskut sivusaumoihin. Ja hihoihin muutama kerros lisää pituutta.

Kyllä! Tässä on taas ne hitonmoiset saumat, jälleen kerran muistutus siitä ettei saumojen ompeleminen ole lempi hommaani. Onneksi se on ohi! Kuitenkin tuotos miellyttää <3 tosin taskut pitäisi vielä kiinnittää hieman, jotteivat vahingossakaan roiku helman yli.


Vauva ja koira

Koira on oma ja vauva onneksi kaverin xD

Käytiin Jedin kanssa näyttelyssä. Toinen kerta tänä kesänä. Viimeeksi Jedi oli tuomarille liian iso ja tuloksena Eh. Nyt tuomari oli puolasta ja tuomiona Eri. Eli puolassa koolla ei ole väliä.


Jedi nauraa näyttelytouhuille... no ei yleensä paikan päällä Jedistä on kiva tutustua muihin koiriin. Automatkoista Jedi ei piittaa.
Päässä mallina jo mainitulle vauvalle myssy :)


Mitä: Alladin
Puikot: 2.5mm
Lanka: Drops Alpaca, musta mysteeri määrä, kun en näköjään muistanut punnita :) mutta ihan naurettavan pieni määrä grammoina :P
Malli: Alladin by Drops Design

Korvasin ohjeen neulotut nyörit munkin nyörillä, kun viimeistelin myssyä autossa.


Mitä: Baby socks
Puikot: 2.5mm
Lanka: Drops Alpaca turkoosi noin unohdimpa punnita tämänkin
Malli: omasta päästä


Mitä: Baby vest
Puikot: 2.5mm
Lanka: drops Alpaca mustaa 30g ja turkoosia 47.5g
Malli: Viggo by Drops design

Myönnetään että ovat vähän epä-vauvamaiset värit, mutta sopivat hyvin perheen tyyliin :)

lauantai 3. elokuuta 2013

tomaatti

Niin sitä on taas päädytty elokuulle ja kohta koittaa aika palata kouluun. Kesäisiä kelejä on kuitenkin vielä luvattu.. itse en ehkä ihan näin lämpöisistä perusta, mutta aurinko ja sinitaivas kyllä kelpaavat.

Minulla on kesän ajan ollut pieni yrttipuutarha parvekkeella. Vähän jännitin sen kohtaloa, kun parveke on varjon puolella. Mutta niin vaan siitä on saatu yrttejä, salaattia ja jopa muutamat makoisat tomaatit!


Plantagenin amppelitomaatti kyseessä siis.



Ei noista hirmuista satoa saa, mutta muutaman makean makupalan silloin tällöin.
Ja parveketta pikku puutarha piristää mukavasti ja yrtit tuoksuvat ihanasti.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

tds staget 5 ja 6

Kesällä on laiska blogaaja, ainakin täällä. Mutta tds tuli päätökseensä ja tässä kahden viimeisen vaiheen sukkani.

Stage 5



Mitä: Delta
Puikot: 2.00mm
Lanka:  Zelda's Dippins wild 'n free värissä Pesto 83g
Malli: Little Deschutes



Kivat palmikkosukat. Ei vaan istu minun jalkaani tuo jalkapohjaan siirretty kiila. Avokille menivät.


Stage 6


Mitä: Charlie
Puikot: 2.00mm
Lanka: Drops Delight  73g
Malli: Euclid

Malli ei iske minuun tässä.. neulominenkin oli vähän ärsyttävää toistoa, kun noita kolmioita väsäsi. Ja päättely urakka oli massiivinen!
Liukuvärjätyn langan ohella loistava jämälankasyöppö!



Testasin  ekaa kertaa Karbonzeja. Vaikuttivat oikein mukavilta ja kevyiltä. Pitää kyllä hommata pyöröpuikot kanssa, nyt kun sukkapuikot on testattu ja hyviksi todettu.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Draamaa - tds stage 4

Ei nyt oikeasti :) tulipahan otettua vain hieman erilaiset esittelykuvat.



Mitä:Bravo
Puikot: 2.0mm
Mistä: Cascade Heritage  n. 71g ja siemen helmiä kokoa 8 n. 500kpl
Malli: Walking Trough the Maze Garden





Kiva malli ja hauska tehdä. Avokki tykästyi kanssa malliin. Nyt vaan miettii että haluaako omiinsa helmiä vai ei :)

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Tds stage 3

Tour-de-sockin 3 vaihe osui juhannukselle. Innokkaat suomalaiset (joita kisassa on mukana nelisenkymmentä!) saivat ohjeen auki tasan puolilta öin torstai aamuna. Itsekin kävin mallin kurkkaamassa tuolloin, mutta Sheherazaden testineulonta piti minut kiireisenä lauantaille. Jolloin iskin kirjoneulesukkiin kiinni.



Mitä: Foxtrot
Puikot: 2.0mm
Lanka: Sininen n. 40g ja kulta n. 35g Cascade Heritage, oranssi Hopeasäie Basic n. 9g
Malli: Lebowski by Star Athena

Malli oli erilainen kuin aiemmat tourin sukat. Tosin mitoituksiltaan tämäkin oli hieman väljä. Aloitin varren mediumina ja kantapään jälkeen vaihdoin smalliin. Onneksi tällä kertaa tein hieman napakamman aloituksen, joten sukat jäivät itselle :)



Jutun juju oli kirjoneule ja sukasta löytyykin ihan perinteistä kirjoneuletta, mutta sen lisäksi mosaiikkia ja intarsiaa. Intarsialla toteutettiinkin kantalappujen upeat kotkat. Voin sanoa että oli ihana solmu kun luuppasi kahta sukkaa ja sormioita oli työssä parhaimmillaan 14!


Samaten päättely oli tuskaisaa, mutta myös nurjasta puolesta tuli suht siisti. Jotkut kisaajat olivat päätelleet langat neuloessaan. Ja tästä täytyy ottaa selvää kun seuraavan kerran intarsiaan törmään (tosin luultavasti hyvän ajan kuluttua).

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Tähtiyö

Joskus sitä osuu oikeaan aikaan oikealle sivulle Ravelryssä. Niin kävi tämän projektin kanssa, kun pääsin testaamaan uutta patternia :)



Mitä: Sheherazae
Puikot: 3.00mm
Lanka: Grignasko Meinosilk 77g, lisäksi 12g pieniä siemenhelmiä
Malli: Sheherazade Beaded Lace Shawl by Anna Victoria



Ohuella langalla ja verrattain isoilla puikoilla huivista tuli ihan hyvän kokoinen :P
Niskasta alas huivi on 100cm ja siiven kärjestä siiven kärkeen mittaa on 174 cm. Ihan hyvä mitta sekin, mutta ehkä reunus olisi voinut olla vielä hieman löysempi ja siipiväli pidempi.. ihan vain jossitteluna seuraavaa yritelmää varten.



Nätisti kyllä asettuu tuo huivi.


Ja vielä kuva helmistä. Eivät kaukaa näy, mutta valon osuessa kimmeltävät kivasti. Olivat muuten sen verran pieni silmäisiä, että pienin koukkuni ei mennut läpi (0.6mm) joten käytin apuna helmineulaa ja hammaslankaa.
Systeemi toimikin oikein mukavasti ja ei tarvinnut pelätä helmien pyörimistä joka paikkaan.





keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

TDS 1 & 2

Eli viimeinkin kuvia Tour-de-sockin 1 vaiheen sukista ja koska 2 vaiheen sukat valmistuivat aamu yöstä, niin myös niistä :)

1 vaihe


 Mitä: Sock Echo
Puikot: 2.0mm
Lanka: Hopeasäie Basic 0.82g
Malli: The Secret Fan
Lisäksi: Helmiä n. 30kpl





2 vaihe



Mitä: Sock Alpha
Puikot: 2.0mm
Lanka: Colinette Jitterbug 1 vyyhti 150g ja jämiä Hopeasäie basicista n. 5g
Malli: Chicane socks



Jedikin tunkee kuvaan

Vaihe 3sen ohje julkistetaan Suomen aikaa viikonpäästä keskiviikon ja torstain aikaan keskiyöllä :)
Suunnittelin, että menisi aikaiseen nukkumaan ja heräisi aikaisin neulomaan niin saattaisi ennättää saada sukat ennen Juhannusta valmiiksi.. tosin tiedossa on tulossa jotain kirjoneuletta, kun ohjeistuksessa kehotetaan varaamaan väriä 1 50g, väriä 2 50g ja väriä 3 15g!
Tietysti tuo on juuri se sukka, johon en ollut vielä osannut katsoa lankoja!

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kaapelikauluri

Vaikka talvi on takana ja seuraavaan onneksi vielä pitkä aika, piti Avokille tehdä tuubi seuraavaa varten.





Mitä: Mossy cowl 
Puikot: 5.5mm
Lanka: Araucania Toconao multy 2 vyyhtiä
Malli: Cable Street Collar, muokattuna




Ja juu, huomatkaa selkeät vyyhdin vaihtumiskohdat, vaikka molemmat vyyhdit olivat samasta erästä niin käsinvärjäys näkyy noin auki pidettässä selvästi. Kiepillä kaukassa ei niinkään.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Ilkley

Hengähdystaukoa Tour-de-Sockista ja helmihuivi-projektista. Ja postataan tänne kuvia toukokuussa valmistuneesta hatusta, joka on nyt turvallisesti saapunut kotiinsa.


Mitä: Ilkley
Puikot: 2,0mm
Lanka:  Cascade yarns Heritage solid 0,49g
Malli: Ilkley Moor



Oli muuten ensimmäinen kerta kun hattua pingotin. Keittiöstä löytyi oivaksi apuvälineeksi lautanen! Ohjeeksi sanon, että hieman liian isolta tuntuva on parempi kuin sopiva tai pieni.


 Vaikka tämä hattu meni lahjaksi, niin tällä mallilla pitää tehdä itsellekin hattu. Tosin hieman muokattuna.





Niin ja tds:stä sen verran että ensimmäisen vaiheen sukat on jo tehty. Postausta niistä lähi päivinä :)

perjantai 24. toukokuuta 2013

Helkutti

Ei nyt manauksena vaan MadMay tuotoksena.



Mitä: Helkutti
Puikot: 5,5mm
Lanka: Madelinetosh tosh merinolight 1 kerä
Malli: Helvetica II


Madtosh merinolight on ihanaa neuloa. Tätä lankaa tuli testattua ensimmäisen kerran viime ryksynä, kun osallistuin Titityyn ja Veera Välimäen mysteeri-klubiin ja neuloin Varjon.
Jotenkin värit ja materiaali ovat näissä langoissa niin ihania, että ne eivät kaipaa kovin ihmeellistä mallia vaan ennemminkin jotain perusta ja pientä twistiä.
Ja ihanalle Baltic näyttääkin tässä huivissa <3


Ja huomatkaa miun pikkuiset parvekekukkani :)