keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Aurinkoa taivaalla ja langoissa

Sää on paria poikkeusta lukuunottamatta ollut mainio viimeisen viikon. Koiruuksien kanssa on tullut oltua pihalla ja käsityöt sitten ovat jääneet vähemmälle.
Tänäänkin on aurinko paistanut ihanasti ja olin pitkästä aikaa pyörällä liikkeessä, kun kurssilta oli vapaata ja minulla sattui olemaan lääkäriaika. Joten polkaisin sinne ja samalla reissulla päätin käydä katsastamassa mitä kevät-/kesälankoja keskustan lankaputiikkeihin oli oikein saapunut.

Tarkoitus ei tietenkään ollut ostaa mitään, onhan kotona pienoinen vuori jemmalankoja, joita olen urhoollisesti päättänyt yrittää neuloa pois ennen uusien ostamista. Mutta enkös sitten jälleen kerran sortunut. Perusteluna tällä kertaa käytin syytä että "pitää käyttää avokin joululahjaksi (avokille suurkiitos! <3) antamat lahjakortit pois ennen kuin menevät vanhaksi".

Titityystä mukaan tarttui 3kerää Rowanin Kidsilk Hazea, ihanaa kevään vihreää 597. Olen pitkään arponut että kestäisinkö pitää runsas silkkistä Hazea, vai rupeanko raapimaan. Nyt päätin että otan langat kotiin, jotta pääsen inspiraation kanssa testaamaan. Värinä vihreä, koska itse rakastan kaikkea vihreää ja tiedän että vihreän mohairhärpäkkeen saan annettua lahjaksi, jos kutitus käy sietämättömäksi.

Poppeliin suuntasin tarkoituksenani katsella liikkeeseen tupsahtanutta Muskattia, mutta huomioni varasti ihanainen Katian Degradé "sun", joka on pehmoinen liukuvärjätty puuvilla. Mukaan tarttui 300g kelta-oranssi-vihreä-kirjavaa lankaa, mieleen heräsi idea tehdä tästä langasta kevyt kesäbolero narutopin päällä pidettäväksi.

Projekteina menossa ovat:
1. pinkit(!) sukat siskolle ohuesta stepistä, tekniikkana varpaastavarteen.
2. sukat siskon poikakaverille, lankana Janne
3. pitsihihatin kaverin hääpukuun
4. proto kaverin hääpukuun.

Kuten noista projekteista huomaa olen taas pitkästä aikaa päässyt tilaustyötä tekemään ompeluksienkin puolelta. Tällä hetkellä tehdään protoa kaverin hääpukuun, malli näyttää hyvältä ja pienillä muutoksilla siitä saa hyvin istuvan. Onneksi tämänkään projektin kanssa ei ole kiire, sillä häät ovat toukokuun lopulla. Mieluummin kuitenkin olen valmis hyvissä ajoin, kuin viimeisellä viikolla. :D

Ihanaa Kevättä!


2 kommenttia:

  1. Välillä pitää vain lankahoukutuksille antaa myöden:) Oikein ihanaa kevättä!

    VastaaPoista
  2. Näin pitää tehdä, muuten varastot pääsevät hupenemaan liiaksi ja joku ihana lanka jää saamatta :D Ihanaa kevättä sinnekin.

    VastaaPoista