maanantai 6. elokuuta 2012

Ravellenic games 2012

Päätin nopeuttaa häälapasten tekoa ottamalla osaa Ravelryn Ravellenic Gameihin. Tulosta on onneksi syntynyt!

Eilen illalla miesten 100metrin finaalia seuraillessa valmistuivat morsiamen lapaset. Eli enää sulhasen tehtävä.
Tarkempia infoja lapasista voi lueksia projekti sivulta.


Gameissa lapaset osallistuivat mitten medleyhin ja colourwork crosscountryyn.


Kuvion aiheena on tietty sydämiä (<3) koska kyseessä on häät. Kolikkomaiset kuviot ovat olevinaan kelttiläisiä rakkauuden solmuja ja puu on tietysti elämän puu.

Tyypilliseen tapaani tajusin gamesit taas vähän myöhässä. En esimerkiksi ehtinyt liittyä mihinkään tiimiin. Ja olisin tietysti voinut etukäteen suunnitella mitä teen olympialaisten aikana. Aloittamaankin pääsin muutaman päivän myöhässä. Mutta pääsimpä kuitenkin mukaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti