maanantai 13. elokuuta 2012

Bling

Lapas-rykäyksen jälkeen olen pidellyt hieman taukoa neulomisesta ja yrittänyt värkkäillä vain jotain oikein pientä. Koulunkin nyt alettua olen teoria tunneilla neuloskellut sukkia Magic loopilla, ja kotona testailin jostain varastoon eksyneitä hamppulankoja tiskiräteiksi. Jossain välissä kiinnostaisi tehdä isompikin työ hampusta, mutta se saa nyt odottaa. Tässä edessä on vielä kuunvaihteessa muutto, joten sekin on hyvä syy pitää nykyiset käsityöt pieninä ja vähäisinä, jotta ehtii tavarat pakatakin.

Viime lauantaina kuskattiin avokin ja siskon kanssa serkku tyttö 8v. Power parkiin. Sielä pyöriessä meni koko päivä. Sunnuntai meni sitten kokonaan tilttaillessa, kun ei "vanha" enää jaksa.

Parasta oli kuitenkin että löysin puistosta viimeinkin Jedille haussa olleen bling-pannan. Pinkin totta kai!

Näin loppu kesästä koruvalikoimista löytyi vain yksi tähti, joten toiselle puolelle nimeä päätyi kukka.

Panta on Korulandian. Lisä kuviolla ja erivärisillä pannoilla saa rakennettua jos jonkinlaisia yhdisttelmiä. Ko liikkeestä saa nimikoruja myös kaksilahkeisille :)



Hieman on päässyt Jedin karva kasvamaan. Runkoonkin on tullut pientä nukkaa, kaukaa katsottuna sitä ei huomaa, mutta läheltä kylläkin. Tänään piti ajella karvat pois, mutta tietenkin unohdin jälleen ladata trimmetrin, joten ajelu siirtyy hamaan tulevaisuuteen..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti