lauantai 12. toukokuuta 2012

Mysteeri

Melkeimpä puolet toukokuusta on taas päässyt humahtamaan ohi. Kiirettä on pitänyt. Välillä on ollut vähän ikävääkin, mutta onneksi lopulta kaikki kääntyi parhain päin. Tämä parhain päin on se että pääsin mini-harjoitteluun iki-ihanaan Titityyhyn <3

Titityyhyn liittyen minun pitäisi onnistua päättämään mysteeri-klubin väriyhdistelmä. Tämä on kuitenkin ihan tuhottoman vaikeaa, koska yhdistelmiä on 40!!! Tässä kuitenkin suosikkini. Kuvat on kopsattu Titityyn sivuilta.


Mysteeri-klubissa on minusta hauska idea ja odotan klubia innolla.

Projektina olleen hääpuvun sain valmiiksi viikolla ja se lähti samantien matkaan. En kunnon kuvaa ehtinyt edes napata, joten kuvan saan tänne vasta häiden jälkeen, jotka tanssitaan 19.5.. Morsian oli kyllä oikein tyytyväinen lopputulokseen. Ja minä myös. Tosin en taas ihan hetkeen lupaudu kenellekään hääpukua tekemään.

Puikoilla on tällä hetkellä bolero Katian Sun dégradé langasta, jossa hehkuvat ihanat auringon, appelsiinin ja ruohon sävyt. Tosin neulominen on hieman ollut nyt tauolla monestakin syystä: olen lukenut pääsykokeisiin, aurinkoisella säällä ollut koirien kanssa ulkona ja saanut hääpuvun päätökseen. Jospa taas kohta olisi enemmän aikaa neuloa :) tai ehkä virkata...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti