Jee! Häälahjaksi aiotut lapaset ovat molemmat parit nyt valmistuneet. Morsiamen pari on täällä jo esitelty, ja nyt tulee kuvat eilen valmistuneesta sulhasen parista.
Sama kuosi siis näissäkin, kolikkomaista mallikertaa on jatkettu, kärjen sydämiä isonnettu, mutta puuaihe on jätetty samankokoiseksi.
Kädensuussa on hauskat rullat, joista ensimmäinen on neulottu umpeen, jottei se lähde rullautumaan auki.
Nämäkin lapaset osallistuvat Ravellenic Gameihin. Joka siis innoitti neulomaan nopeasti. Avokki kyllä sanoi että stressasin taas ihan turhaan näistä. Ja sisko oli samaa mieltä.
Mukava juttu itselleni on, että tälläkertaa varasin liikaa lankaa ja tehdystä työstä palkinnoksi aion käväistä vaihtamassa täydet vyyhdit toisiin lankoihin. Onneksi en ahkerana tyttönä kerinyt kaikkia lankoja kerralla kuten minulla yleensä on tapana.
Näistä lapasista olen suunnitellut tekeväni ohjeen, jonka sitten julkaisisin Ravelryssä. Mutta siitä kerron sitten lisää myöhemmin.
Nyt suuntana on viikonlopun vietto!
perjantai 10. elokuuta 2012
maanantai 6. elokuuta 2012
Ravellenic games 2012
Päätin nopeuttaa häälapasten tekoa ottamalla osaa Ravelryn Ravellenic Gameihin. Tulosta on onneksi syntynyt!
Eilen illalla miesten 100metrin finaalia seuraillessa valmistuivat morsiamen lapaset. Eli enää sulhasen tehtävä.
Tarkempia infoja lapasista voi lueksia projekti sivulta.
Gameissa lapaset osallistuivat mitten medleyhin ja colourwork crosscountryyn.
Kuvion aiheena on tietty sydämiä (<3) koska kyseessä on häät. Kolikkomaiset kuviot ovat olevinaan kelttiläisiä rakkauuden solmuja ja puu on tietysti elämän puu.
Tyypilliseen tapaani tajusin gamesit taas vähän myöhässä. En esimerkiksi ehtinyt liittyä mihinkään tiimiin. Ja olisin tietysti voinut etukäteen suunnitella mitä teen olympialaisten aikana. Aloittamaankin pääsin muutaman päivän myöhässä. Mutta pääsimpä kuitenkin mukaan :)
Eilen illalla miesten 100metrin finaalia seuraillessa valmistuivat morsiamen lapaset. Eli enää sulhasen tehtävä.
Tarkempia infoja lapasista voi lueksia projekti sivulta.
Gameissa lapaset osallistuivat mitten medleyhin ja colourwork crosscountryyn.
Tyypilliseen tapaani tajusin gamesit taas vähän myöhässä. En esimerkiksi ehtinyt liittyä mihinkään tiimiin. Ja olisin tietysti voinut etukäteen suunnitella mitä teen olympialaisten aikana. Aloittamaankin pääsin muutaman päivän myöhässä. Mutta pääsimpä kuitenkin mukaan :)
keskiviikko 1. elokuuta 2012
Titityyn uusi puoti
Niin se heinäkuu vaihtui elokuuksi. Jossain mielen sopukoissa tuntuu jo tulevan talven varjo, mutta onneksi kuun vaihdetta piristi Titityyn uuden puodin avajaiset.
Tietty poikkesin sinne heti aamusta. Onneksi en kuitenkaan ollut ainut aikainen, vaan muutkin utelijaat olivat sännänneet uusia tiloja ihmettelemäänn.
Hyvälle uudet tilat näyttävätkin. Vielä paremmalle kun loppu Vanhaa pihaa saadaan pois remontista. Ja uusissa hyllyissä langat pääsevät hyvin esiin. Vielä oli toistaiseksi tilaa hyvin, mutta kaikki uutuudet ja täydennykset eivät olleet tulleet.
Mukaan tarttui 4 vyyhtiä Cascade Yarnsin Heritagea ihanassa sinapin sävyssä <3 Nämä suorastaan hyppäsivät syliin hyllystä.
Hoksasin että Tiina ja Milja ovat verkkokauppaan ottaneet hyvät kuvat langoista, joten näpistin kuvan sieltä. Ei minun tarvinnut ruveta askartelemaan puhelimen kemeran kanssa.
Lapas projekti etenee hitaasti. On vaikea arvioida sopivaa kokoa miehen käteen. Loogisesti ajattelin aloittaa miehen lapasista, kun ovat isommat.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)