maanantai 19. elokuuta 2013

Miranda

Tämä tuotos on valmistunut jo talvella kun aloittelin jälleen testineulontoja Ravelryssä. Tämän vuoden ensimmäiseksi testiksi osui pintaneuleinen Miranda-takki. Jänskä kuvio houkutteli heti neulomaan ja onneksi (tai ei) isoihin kokoihin kaivataan aina neulojia.

Nopea oli takki neuloa, isoilla puikoilla ja paksuhkolla langalla ja takki valmistuikin jo ennen hiihtolomaviikkoa. Ohje ei ollut ongelmaton (siksihän ne testineulotaan :P) mutta huolimatta teksti-osuuden ongelmista mallikaavion avulla neulonta onnistui. Annoinkin ohjeen tekijälle palautteena ehdotuksia, joilla kaavion mukaan neulominen onnistuisi vielä helpommin, sillä itse tykkään enempi mennä kaavion kuin tekstiseinämän mukaan. Näin jos neulon siis ohjeesta.

Pienoisen extra jännitteen työhön toi myös se, että modasin ohjetta ja modauksineen langan arvioitu menekki lähenteli stashissäni lököilleitä 14 kerää. Ja lisäksi stashin  langat olivat 3sta eri erästä!!! Onneksi yhtä erää  oli vain 1kerä ja kahta muuta siten, että sain neulottua takakappaleen ja ensimmäisen hihan ja suurimman osaa toisesta hihasta samasta erästä ja etukappaleet ja sen toisen hihan loppu-osan toisesta. Ainakaan vielä en ole häiriintynyt tästä kahdesta erästä neulotusta hihasta. Taskut tulivat sitten siitä yhdestä ylimääräisestä kerästä.

Tykästyin lankaan kovin ja yhdessä vaiheessa iskeneen paniikin takia nettikaupan alelaarista löytyneet, sittemmin turhaan tilatuiksi osoittautuneet extrakerät eivät harmita. Avokille voisi kilkutella jotain.. tai sitten itselle :P

Mitä: Miranda
Puikot: 5,5mm
Lanka: Austermann Bambou Soft (lopetettu) 14kerää
Malli: Miranda by Jones and Vardermeer




Ilman muokkauksia tämäkään tuotos ei valmistunut, neuloin helman kaksois-helmineuleen pidempänä, kuin ohjeessa, koska muuten takki olisi jämähtänyt heti leveimpään kohtaan, not nice! Nyt se menee hieman alle, joten on enempi minun mieleiseni, lisäksi lisäsin taskut sivusaumoihin. Ja hihoihin muutama kerros lisää pituutta.

Kyllä! Tässä on taas ne hitonmoiset saumat, jälleen kerran muistutus siitä ettei saumojen ompeleminen ole lempi hommaani. Onneksi se on ohi! Kuitenkin tuotos miellyttää <3 tosin taskut pitäisi vielä kiinnittää hieman, jotteivat vahingossakaan roiku helman yli.


1 kommentti:

  1. Osuin blogiisi ja päätin jättää viestin. . tämä takki on kyllä niin hieno! Tuo väri sopii todella hyvin sinulle. :)

    VastaaPoista